perjantai 4. heinäkuuta 2014

Day 11: Neon gradient

Jotenkin pää löi tyhjää, vaikka aihe olikin helppo. Järjestelinkin kaikki neon lakat nenän eteen ja katselin, ja tulin siihen tulokseen, että liukuväri pinkistä keltaiseen olisi hauska. JA, varmaan jo melkein vuoden omistamani Orlyn Glowstick pääsisi viimeinkin kynsille. Olin hillonnut sitä hyvän tovin helmerissä, sillä kyseinen lakka oli niin hankala yhdistää minkään sortin koristeiluihin.


Aloitin Wet'n'Wildin valkoisella jotta neonit näkyisivät oikein kirkkaina,ja jonka kanssa olinkin muutaman päivän kun en osannut värejä siltä istumalta päättää. Sitten kun olin päättänyt lakat ja kostealla sienellä töpöttelin niitä kynsille, pohdiskelin koristeluita. Nyt kun väritkin nojasi jo hieman 80-luvun puolelle, ajattelin että tehdään nyt sitten oikein ultimate kasari kynnet! Tiikeri kuviota en ollut aikaisemmin tehnyt, joten googlettelin tiikereitä ja katselin sieltä vähän mallia. Tein kuviot akryylimaalilla, jotta virheen sattuessa se oli helppo korjata vedellä ja vanupuikolla.


Kynsillä: Orly Glowstick sekä Beach Cruiser.
Viihdyinkin näissä kynsissä yli viikon, ja koko sen ajan ne pysyivät moitteetomana, lukuunottamatta pientä kasvurajaa sekä kärkikulumaa. 

Mitäs kansa sanoo, oliko kynsillä liikaa vai sopivasti? :)

23 kommenttia:

  1. Just sopivasti! :) Ihanat nuo Orlyt, melkein pitäisi kotiuttaa itsellekkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Tosi ihanat, ainoo miinus on noiden kaponen suti.

      Poista
  2. Sopivasti! Minuun niin iskee neonvärit/värikkäät kynnet yhdistettynä eläinkuosiin. <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan kirkkaat! :) Liukuväri + eläinkuosi on jo itsessään mahti yhdistelmä, ja kun siihen lisää vielä neonia niin wau! :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hienot, oikein kunnon kesäkynnet! :)

    VastaaPoista