lauantai 19. heinäkuuta 2014

Would you marry me Dahlia?

Blogissani ei ole kauheasti nähty leimailua, sillä olen poikkeuksetta epäonnistunut niissä aina. Hyvin harvoin on kynsille jäänyt sellaiset leimailut jotka olisin täällä halunnut esitellä. Nyt sitten päätin että haluan leimata kynsille, ja perhana väännän kynsiä sitten niin kauan kunnes ne onnistuu.

Otin esille sitten kokeilemattomia ihanuuksia, joista toinen on Zoyan Dahlia. Olen varmasti lakkahöperyyden alettua aina halunnut sitä, ja kun viimein sen sain kätösiini vähän aikaa sitten olin pyörtyä onnesta. Siis musta glitter tekstuuri. Jos ikinä voitan lotossa (joka on melkoisen iso "jos", ottaen huomioon sen että en ikinä lottoa) aion ostaa tätä pullotettua rakkautta muutaman myyntierän ja kylpeä siinä. 
Ennen kuin alan kirjoittaa Dahlialle oodia, siirtykäämme kuviin olkaa hyvät. 

Behold, minulla on myös peukalo!
Kaveriksi tosiaan halusin leimata jotain, ja laattojani selaamalla päädyin konadin m98 laattaan ja kivaan kukkamaiseen kuvioon. Suureksi mielihyväkseni onnistuin leimaamisessa ensimmäisellä kerralla. Voitteko uskoa? En minäkään. Tietenkin kun kuvia tarkastelee läheltä niin eihän ne nyt aivan virheettömät ole, mutta annetaan nyt pienet kuitenkin sille että sain ihan mukiinmenevät leimaukset ilman sen suurempia raivokohtauksia. Jihuu!

Leiman toiseen nurkkaan töpöttelin sitten pienellä meikkisienen palasella KBShimmerin glitterpläjäystä Would Jubilee it?. Minun oli saatava se, koska siinä on kaikkia lemppari värejäni. Yritin heikohkoilla kuvaus taidoillani saada lähikuvaa siitä.


Eh, no on vähän epätarkka, mutta ainakin eri glitterit erottaa! On paria erikokoista pyörylää, kuusikulmiota sekä karvahitulaa. En erityisemmin pidä tikkuglitteristä, mutta tässä se on niin pientä että sitä tuskin huomaa. Aion lähitulevaisuudessa pyhittää tälle herkulle omankin lakkauksen joten sitä odotellessa! Vaikutti kuitenkin siltä, että isompiakaan glitereitä ei tarvinnut kauheasti kalastella. Pidin kuitenkin pulloa hetken aikaa ylösalaisin ennenkuin aloin lakkaamaan.


Leimauskynsillä on alla kaksi kerrosta lempparivalkoistani Wet'n'Wildin French White. Leimaukseen käytin uskaliaasti mustaa Konadin lakkaa ja päällyslakkoina HK Girlia sekä OPIn matta päällyslakkaa. 

Ai niin näyttäisin vielä tähän loppuun vertailun vuoksi Dahlian ja OPIn Emotionin. Emotionin hankin joskus Dahlian korvikkeeksi, mutta ovat ne kyllä loppujenlopuksi melkoisen erilaisia. 


Dahlia näyttääkin melkeimpä harmaalta Emotionin vierellä, johtunee sen suuresta hopean glitterin määrästä. Emotionissa taas on vähän erikokoista mustaa glitteria, mattaa ja ei mattaa. Emotions on myös huomattavasti tekstuurisempi ja "rosoisempi" pinnaltaan. Kyllä silti tämän lakkaajan veri vetää enemmän Dahliaan kuin Emotioniin. ;)

Kynsillä: KBShimmer Would Jubilee it?, Zoya Dahlia (<3), Wet'n'Wild French White sekä Konad black.

Mitäs sanotte, voiko sanoa onnistuneeksi leimailuksi? Pitäisikö blogissani näkyä enemmän leimailua? :) 


12 kommenttia:

  1. Todella kauniit kynnet. :) Leimailua vaan enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Parhaillaan suunnittelenkin jo seuraavia leimauksia ;)

      Poista
  2. oi että onpa tosi kauniit kynnet :)! varsinkin leimausfeilejä saa laittaa niin tulee inhimillinen fiilis :D nimimerkillä epäonnistuu aina leimauksessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! :) Okei no hyvä tietää ;) oon vähän ujostellu niiden suhteen kun muissa blogeissa näkee niin upeita leimauksia!

      Poista
  3. Ihanat! Sopii tosi hyvin tuo glitterlakka tuohon kuvioon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) No eikös! Tuli vähän jotain väriä kun muuten olis jäänyt vähän mustaksi :)

      Poista
  4. Kerrassaan kauniit, ja hauskasta keksit käyttää tuota Jubileeta! :)

    VastaaPoista
  5. Upeat kynnet! Hyvän lisän antaa tuo värikäs glitter leimatuissa kynsissä.

    VastaaPoista
  6. Onpa todella hienot leimailut! Itsekin pitäisi pitkästä aikaa kokeilla leimailuja, ne ei vain oikein tahdo onnistua. Ja tuo glitter leimojen päällä sopii kuin nenä päähän, aivan ihana! Pitää varmaan itsekin kotiuttaa tuo Dahlia Mi Nailsista kun menen käymään. :)
    Kiva kun laitoit nuo swatchit Emotionsissa ja Dahliasta, just meinaan mietin, että miten paljon ne mahtaa erota toisistaan! :D
    Ja tervetuloa seurailemaan mun suht tuoretta kynsiblogia: http://kuukynnet.blogspot.com/ ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa hankkia Dahlia!! :) Kiitoksia :)

      Poista